Kun istuin äsken nurmikolla ja katselin pikusiskojeni iloista leikkiä mieleeni tuli viime viikon seikkailuni.

Menin pikkusiskoni kanssa pelllolle, sillä tunnnemme olevamme turvassa jos voimme juosta. pellon takana on pieni metsä ja menimme etsimään paikkaa johon tekisimme majan. Pian pikkusiskoni kuitenkin tarttui hihaani ja sanoi mikä tuo on ja hänen äänensä värisi. Siellä oli jotain punaista eikä sitä tunnistanut vieläkään mikä se oli vaikka olimme ihan lähellä. Menimme vähän lähemmäs ja tunsimme jonkun katseet selässämme. kkun lopulta pääsimme sen jonkin viereen huomasin että se oli pieni punainen vanha talo. Meitä pelotti. Juoksimme kotiin ja pysähdyimme vasta kotona ulko-oven edessä. Seuraavana päivänä menimme takaisin mutta silloin meitä oli neljä minä, pikkusisko, pikkuveli ja naapuri eli pikkusiskon kaveri. Talossa oli muuten pieni kuisti, jolla oli puisia tuoleja. Menimme hitaasti eteenpäin kunnes tulimme kuistille. Kurkistimme ikkunasta. Sisällä oli sänky, pöytä, tuolit, takka, 2x sohva. Pöydällä oli 10v. vanhoja aikakausilehtiä jotka oli osoitettu eräälle mies henkilölle, jonka nimeä en mainitse. Pikkuveljeni rynkytti ovea, olimme lähdössä juuri pois kuistilta kun ovi raottui.  Juoksimme karkuun, lujaa. Jäimme vielä pellolle. Kun pikkusiskoni kaveri ja pikkusiskoni alkoivat puhua. He katselivat ympärilleen. Vuorotellen he huusivat KATSO TUOLLA SE MENEE. Aivan oikein. Me kaikki näimme miten jokin musta juoksi ja tarkkaili meitä. Tämä tapahtui aina kun menimme pellolle tai metsään mutta ikinä se ei tehnyt meille mitään. Ja kerran un kävimme siellä pöydänne oli ilmestynyt vanukaspurkki.

Se talo on kirottu, jokin siellä vahtii meitä mutta ei tahdo pahaa.

Tämä on tositarina!!!!!!!